Huomenta Ruotsi
Lehtiä omin käsin
- Author: Vários
- Narrator: Vários
- Publisher: Podcast
- Duration: 0:10:15
- More information
Informações:
Synopsis
Tiistain aiheita: - Nuoret aikuiset ovat olleet aina kekseliäitä kommunikoimaan. Näin oli myös ennen Facebookia, Instgramia ja Twitteriäkin. 1800-luvulla ja varsinkin tuon vuosisadan loppupuolella Suomessa kukoistivat käsinkirjoitetut lehdet. Aamun vieras, Suomen Akatemian tutkija Kirsti Salmi-Niklander on tutkinut käsinkirjoitettuja lehtiä sekä Suomessa että Kanadan ja Amerikan suomalaisten keskuudessa - Boråsissa ollaan herättelemässä henkiin suomenkielistä peruskouluopetusta - 14 vuoden tauon jälkeen - Tarmo Pohjonen osallistui Huomenta Ruotsin Aamun visaan Japanista - Pohjoismainen liittovaltio voisi korvata erilliset pohjoismaat parinkymmenen vuoden kuluttua, kaavailee liittovaltiota Pohjoismaiden Neuvoston julkaisussa Gunnar Wetterberg - Spice on halpa ja helposti hankittava huume ja sen vuoksi sitä käyttää etenkin nuoret ihmiset. Viime vuosina käyttäminen on lisääntynyt koko maassa - Pop/jazzmuusikko Sini Koskelainen on laulajalahjakkuus, joka opiskelee Göteborgin musiikkikorkeakoulussa. Sinne hän s