Ykkösaamu

Hallitus sai miljardin euron leikkaukset kasaan

Informações:

Synopsis

Hallitus päätti eilen valtion ensi vuoden talousarviosta. Mistä säästöjä löytyi ja miten kasvua tuetaan? Riihen tuloksia ruotivat kansanedustajat, eduskuntaryhmiensä puheenjohtajat Jukka Kopra (kok.), Otto Andersson (r.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja Oras Tynkkynen (vihr.). Kiinassa on juhlittu 80 vuoden takaista toisen maailmansodan päättymistä suurella sotilasparaatilla Pekingissä. Paraati oli Kiinan voimannäyttö ja itsevaltaisten johtajien esiinmarssi, kuvailee Aasian-kirjeenvaihtaja Olli-Pekka Sulasma. Kiinan havittelemaa uutta maailmanjärjestystä analysoivat professori Lauri Paltemaa Turun yliopistosta ja Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu. HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen puolestaan kertoo, millaiset alkavan syksyn infektiotaudit nyt kaatavat väkeä sairasvuoteelle. Juontaja Markus Liimatainen, tuottaja Anna-Maria Haarala.