Pyöreä Pöytä

Kulttuuri ei kuulukaan yhteiskunnan verenkiertoon – siksi siitä on helppo säästää?

Informações:

Synopsis

Keskustelijoina Juha Itkonen, Anu Koivunen ja Mika Pantzar. Suoraa puhetta johtaa Pauli Aalto-Setälä. J. V. Snellman ei olisi hyväksynyt euroa, väittää puheenjohtaja siteerattuaan liputuspäivän sankaria. Ylen edellisiltaisesta kuntavaalistartista eli puheenjohtajatentistä puuttui tähti, koska pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin oli koronakaranteenissa. Anu Koivusen mukaan kaikki suorittivat, myös hän katsojana. Kirjailija, Taideneuvoston puheenjohtaja Juha Itkonen kysyy, miksi taide- ja kulttuuri eivät saa tarpeeksi koronatukea. Mika pohtii taloustieteilijänä, mikä on yhteiskunnan verenkiertojärjestelmä. Vastaus kuuluisi, että ilman kulttuuriakin pärjätään aika pitkään, eli se on helppo kohde säästää. Anu, taiteen ja median tutkija, sanoo, että taiteella on itseisarvo vain juhlapuheissa. Mika on aloittanut sijoittamisen teini-ikäisenä, mutta pitää pöyristyttävänä "mallia, että kaikkien pitäisi varautua tulevaisuuteen sijoittamalla". Sysäyksen keskusteluun antoi sijoittaja Seppo Saarion haastatt