Synopsis
Esko Eerikäinen, tuo tatuoitu ex-Hunks-tanssija, on jotenkin niin yllättävän leppoisa tyyppi, että vieraatkin unohtavat jännittää. Esko pääseekin haastatteluissaan usein pintaa syvemmälle, ja vieraista paljastuu aivan uusia asioita.
Episodes
-
Esko Valtaoja
14/04/2019 Duration: 28minAvaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja vierailee Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssissa. Useita palkintoja ja tunnustuksia saanut tieteen kansantajuistaja jakaa Eskolle mietteitään. Onko avaruudessa elämää ja milloin alkaa avaruusmatkailu? Valtaoja kertoo ajatuksiaan ilmastonmuutoksesta, eliniän noususta ja teknologian kehityksestä. Entä mitä ajatuksia Valtaojalla on politiikasta ja valta-asemista? Esko Valtaoja on mukana huhtikuussa RadioPlayssä julkaistavassa Ilmastovaroitus podcast-sarjassa.
-
Jannika B.
07/04/2019 Duration: 31minLaulaja Jannika B vierailee Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssissa. Vastikään uuden albuminsa "Toinen Nainen" julkaissut artisti keskustelee Eskon kanssa perhe-elämästä, unelmista sekä uupumuksesta. Rockmuusikko Toni Wirtasen kanssa naimisissa oleva Jannika B myöntää tuntevansa jatkuvasti syyllisyyttä keikkamatkoillaan. Artisti paljastaa myös millaista on taiteilijaperheen arki ja mistä pienestä asiasta hän unelmoi joka päivä.
-
Danny ja Erika Vikman
31/03/2019 Duration: 28minDanny ja Erika Vikman vierailevat Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssissa. "Jos me mentäisiin naimisiin, niin se tapahtuisi Vegasin Elvis-kappelissa!" Pariskunta kertoo, mistä yhteinen arki koostuu ja kuinka he tukevat toisiaan hektisen elämän keskellä. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen biisiprojekti 7300 päivää julkaistiin vastikään yhdessä Oku Luukkaisen ja HesaÄijän kanssa.
-
Juha Tapio
17/03/2019 Duration: 42minLaulaja Juha Tapio vieraana Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssissa. Ensimmäisen levynsä Juha kustansi appiukolta saamallaan lainalla, ja levyjä hän toimitti vaatimattomasti itse suoraan fanien kotioville. Kuinka mies nousi yhdeksi Suomen tunnetuimmista muusikoista? Entä miltä Juhan elämä näyttäisi, jos hänestä ei olisi tullut muusikkoa?
-
Mikael Gabriel
10/03/2019 Duration: 32minEsko Eerikäisen Sunnuntaibrunssin vieraana rap-artisti Mikael Gabriel. Mies kertoo laajasti vastikään julkaistun omaelämäkertansa Alasti sisällöstä. Miksi hänen äitinsä ei ole lukenut kirjaa, ja kuinka muut läheiset ottivat kirjan rankan sisällön vastaan? Mikael avautuu myös omasta väsymyksestään ja siitä, kuinka hän on ponnistanut pohjalta ylös ja saavuttanut unelmiaan.
-
Ville Valo
03/03/2019 Duration: 29min"Kantsii käyttää losilaisiin strippiklubeihin tuhansia taaloja fydyy, ni saa aikaan biisejä, jotka soi radiossa." Muusikko Ville Valo avautuu Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssissa alkoholinhuuruisesta elämästään ja kuinka vieroitus sai miehen takaisin raiteilleen. Ville kertoo haastattelussa myös, miksi HIM päätti lopettaa ollessaan huipulla.
-
Peter Nyman
24/02/2019 Duration: 25minPeter Nyman vierailee Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssissa. Mikä on Nymanin salainen harrastus suuren intohimon jalkapallon lisäksi? Entä millaista oli hypätä uutisankkurin pestistä Uutisvuoto-viihdeohjelman juontajaksi? Nyman kertoo myös, millainen romantikko hän on.
-
Jukka Puotila
17/02/2019 Duration: 29minEsko Eerikäisen Sunnuntaibrunssin vieraana näyttelijä, koomikko ja imitaattori Jukka Puotila. Millaista oli luopua teatterin tekemisestä kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen? Entä millä fiiliksillä hän lähtee PUOTI KIINNI JA TILA MYYNTIIN - kiertueelle? Puotila kertoo myös, miksi hän ei halunnut kertoa sairastumisestaan ja kuinka yksi fanitapaaminen muutti hänen ajatusmaailmansa.
-
Olli Lindholm
12/02/2019 Duration: 31minOlli Lindholm kävi Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-vieraana syksyllä 2017. Arno Kotron Ollista kirjoittama kirja Yhden miehen varietee oli juuri ilmestynyt. Kirjan lisäksi Olli kertoo elämästään ja tavoistaan sekä tyylistään tehdä kaikki täysillä. Haastattelussa hän pohtii myös elämän rajallisuutta ja sitä, mitä haluaisi vielä tehdä. Voice of Finland -ohjelman tekeminen on ollut Ollille todella iso asia. Ollin tarinat ja muistot sivuavat niin Juicea, Andy McCoyta, Saku Koivua, Neumannia kuin Rauno Korpeakin.
-
Ellips
10/02/2019 Duration: 23minEsko Eerikäisen vieraana Sunnuntaibrunssissa Ellips. Miten Haloo Helsingin jäsenet reagoivat Ellipsin päätökseen lähteä soolouralle? Entä kuinka fanit ottivat vastaan biisin Maailma on rikki? Ellips kertoo myös millä fiiliksillä hän lähtee tekemään soolouraa.
-
Martina Aitolehti
03/02/2019 Duration: 17minEskon Sunnuntaibrunssi-vieraana on hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Millaista oli viedä itsensä äärirajoille Atlanttia ylittäessä? Entä kuinka Martina reagoi nähdessään kohuotsikoita itsestään? Aitolehti avautuu myös rakkauselämästään ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.
-
Remu Aaltonen
27/01/2019 Duration: 29minEsko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-vieraana on legenda, muusikko ja Hurriganes-yhtyeestä tutuksi tullut Remu Aaltonen. Millaista on lähteä tekemään musiikkia ja laulaa englanniksi osaamatta kieltä? Entä miksi suuret muusikot ajautuvat helposti alkoholin vietäväksi? Remu kertoo myös ensikohtaamisestaan rockmuusikko Michael Monroen kanssa.
-
Tuomas Kyrö
20/01/2019 Duration: 41minSuomen suosituin mielensäpahoittaja Tuomas Kyrö vieraana Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssissa. Kuinka huurustunut ikkuna vaikutti Mielensäpahoittaja-hahmon syntyyn? Entä mihin asiaan Kyrö kiinnittää huomiota terveyskeskuksen odotushuoneessa, ja mistä hän itse pahoittaa mielensä?
-
Riku Nieminen
30/12/2018 Duration: 37minEskon Sunnuntaibrunssi-vieraana on näyttelijä Riku Nieminen. Rikun kanssa jutellaan juuri elokuvateattereihin tulleesta Juice-elokuvasta, tähän rooliin valmistautumisesta, alkoholista, muista Rikun elämän suurista rooleista sekä ammatista, josta kaikki eivät välttämättä ole tietoisia.
-
Iina Kuustonen
23/12/2018 Duration: 35minAlun perin Putouksen ja myöhemmin Sykkeen kautta ihmisten tietoisuuteen noussut näyttelijä Iina Kuustonen kävi Eskon Sunnuntaibrunssin vieraana. Iina kertoo miten uuden Ivalo TV-sarjan kuvaukset sujuivat, ja miten perhearjen pyörittäminen onnistui vilkkaiden työkuvioiden ohella. Miltä uusi elämänvaihe Iinasta tuntuu? Entä onko Iina onnellinen?
-
Svea Roering
16/12/2018 Duration: 16minItsenäisyyspäivän kunniaksi Eskon Sunnuntaibrunssin vieraaksi on saapunut 97-vuotias muonituslotta Svea Roering. Minkälaista aikaa Suomessa elettiin sota-aikana, ja minkälainen Svean työnkuva oli? Svea kertoo myös välikohtauksesta, joka tapahtui hänen ollessaan lottana sairasjunassa.
-
Pamela Tola
09/12/2018 Duration: 30minEnsimmäisen pitkän elokuvansa ohjannut näyttelijä Pamela Tola on Eskon Sunnuntaibrunssi-vieraana. Millainen elokuva on Swingers, ja mitä mieltä Pamela itse on avoimista suhteista? Pamela avaa myös hieman näyttelijän työn sekä julkisuuden rajoja.
-
Rita Tainola
02/12/2018 Duration: 43minNeljäkymmentä vuotta toimittajana toiminut Rita Tainola Eskon Sunnuntaibrunssi-vieraana. Tämä uskomaton toimittaja on tavannut maailmankuuluja julkkiksia ja seisoo mielenkiistoisten uutisten takana. Rita kertoo, miksi toimittajia vihataan ja miten hyviä juttuja kirjoitetaan. Entä miten maailma on muuttunut ja millaisen murroksen toimittajan työ on kokenut sosiaalisen median myötä? .
-
Riina-Maija Palander
25/11/2018 Duration: 43minRiina-Maija Palander tunnetaan suorapuheisuudestaan, ja hän lyö Eskon kertaheitosta ällikällä. Riina pitää kotia pystyssä, hoitaa eläimiä ja lapsia, kun Kalle tekee töitään. Riina kertoo, millaista on olla urheilijan vaimo ja miten tämä on vaikuttanut omaan työnsaantiin. Miten etäsuhde toimii, ja kuinka pettämisestä selviää? Entä millaista on asua ulkomailla, ja miten miehen kiireet vaikuttavat parisuhteeseen?
-
Andy McCoy
18/11/2018 Duration: 22minTaiteilija, muusikko Andy McCoy Eskon Sunnuntaibrunssi-vieraana. Uutta musiikkia tulossa, omaelämäkerta kaupoissa ja Pelle Miljoonan kiertue alkamassa sekä taidenäyttely käynnissä. Ensimmäiset julkaisut Andy teki jo 13-vuotiaana ja sille tielle on Andy jäänytkin. Entä mitä Andy tekisi, jos ei musiikkia? Päihdeongelmista selviytynyt Andy kertoo, kuinka vaikeaa oli päästä yli ja millaista elämä on nykyään.